Minä olen Ammi, täytän tänä vuonna 27 vuotta. Asun koirieni kanssa suurimman osan vuodesta Virossa, sillä opiskelen eläinlääketiedettä Tartussa. Suomen kotimme on poikaystäväni Sampsan ja kissojemme luona Espoossa. Reissaamme siis Suomi-Viro väliä tiuhaan tahtiin. Olen koko elämäni ollut täysin eläinhullu. Jo ihan pienestä pitäen toivoin vanhemmiltani koiraa, kissaa, kania, marsua, rottaa, kilpikonnaa tai ihan mitä vaan lemmikkiä, käärmekin olisi kelvannut. Meillä oli kuitenkin vain iso akvaario täynnä kaloja, koska äitini oli ja on edelleenkin allerginen eläimille. Ulkoilutin kaikkia mahdollisia naapuriston ja tuttavien koiria. Sydämmessäni on vieläkin erityinen paikka Sannalle. Sanna oli serkkujeni kultainennoutaja, joka asui vanhuudenpäivät isovanhemmillani. Sanna oli ihana halinalle, joka ei koskaan kyllästynyt olemaan ystäväni.
Alle 10-vuotiaana aloitin ratsastuksen Espoon talleilla. Alkeiskurssin jälkeen siirryin ratsastamaan Kilon talleille. Ensimmäinen hoitoponini oli kiukkuinen ja laiska kouluponi Grålle. En kuitenkaan ehtinyt hoitaa Grållea hirveän pitkään, koska poni myytiin. Seuraava hoitoponini oli nuori, hieman sekopää arabiristeytysponi Aramis. Noin 13-vuotiaana loputtoman kinumisen lopputuloksena sain kuin sainkin ensimmäisen ihan oman ponini. Olin aivan taivaassa, en voinut uskoa sitä todeksi. Suoraan sanoen asuin koko sen kesän talleilla. Poni oli Welsh Cob tamma Gerddan Lady Jen eli Lettu. Lettu tuli minulle 6.-vuotiaana Kotimäen ponitallin tuomana Englannista. Lettu oli hauskannäköinen poni, jolla oli hamppuharju, iso leveä läsi päässään ja puolet vasemman silmän ripsistä valkoisia ja puolet ruskeita sekä tietenkin vaaleanpunainen turpa, jota piti kesäisin rasvata ettei se palanut :) Letun kanssa käytiin viikottain este-ja koulutunneilla. Isäni kuskasi meitä pitkin poikin epävirallisia pieniä kilpailuja ja muistoina niistä minulla onkin kassillinen ruusukkeita :) Lettu oli todella ihana ratsastaa, mutta karsinassa hoitaessa varsinainen hapannaama. Maailman ahneimman ponin tittelin se olisi varmasti myös saanut. Se nimittäin söi vaikka pieniä kiviä, jos niitä olisi laitettu sen ruokakuppiin. Poni oppi helposti kumartamaan, kun veti porkkanan sen etujalkojen välistä kohti mahanalusta :) Lettu jäi minulle parin vuoden jälkeen liian pieneksi. Poni asuu tällä hetkellä Saviolla tuntiponina Trans Horses Ky:ssä, missä se on ollut siitä asti kun sen sinne myin (tosin nimi vain on muuttunut Lätyksi!). Letun jälkeen sain silloin 9.-vuotiaan tanskalaisen puoliveritamman estehevoseksi. Lucilla oli kuvankaunis, energinen pikkutamma. Lucyn kanssa kävimme myös heti alusta alkaen estekilpailuissa, hieman huonolla menestyksellä kylläkin. Lucylla oli tapana kisoissa kieltää todella helposti. Se oli täysin eri hevonen kotona ja treeneissä kuin kisoissa. Lucy osasi kaiken maailman koulukiemuroita, mutta mitään liikettä sillä ei valitettavasti ollut. Lucy viettää vanhuudenpäiviä Lohjalla.
Syksyllä 1997 meille muutti myös kissa Mussukka. Mussen oli tarkoitus mennä tallille tallikissaksi. Mutta koska se oli niin pieni päätimme, että se saa olla meillä muutaman viikon. Eipä se ole vieläkään lähtenyt...Eikä äitini allergia ole pahemmin oireillut :) Salakuljetin muutamien vuosien jälkeen meille toisenkin kissan, jonka nimeksi annoin Pam Pam. Pam Pam on kauniin harmaan värinen, ja siinä on hieman norjalaista metsäkissaa. Karva on kuin pumpulia. Mussukka ja Pam Pam asuvat edelleen vanhempieni luona. ”Vanhojen herrojen” seurana on nykyään myös meidän Tiuku-neiti, jonka vanhempani ”adoptoivat” meiltä. Tai oikeastaan he eivät enää antaneet sitä meille takaisin eli voimme puhua ”kissanryöstöstä” :).
Vuonna 2000 kesällä, ollessani 16.-vuotias, lähdin reiluksi vuodeksi Saksaan ratsastamaan. Lucy lähti tietenkin mukaani. Olimme ensin 4 kk Hampurin lähellä, Dirk Schröderin luona. Sain ratsastaa siellä hurjasti erilaisia hevosia ja kehityin ratsastajana huimasti. Kävimme Lucyn kanssa myös muutamissa pienissä kilpailuissa Saksassa ja heti paremmalla menestyksellä kuin Suomessa. Syksyllä 2000 muutimme Lucyn kanssa Bremenin lähistölle, Hauke Lutherin oppeihin. Loppuaika Saksassa Hauken luona oli huippua. Sain aivan uskomatonta oppia ja kehityin valtavasti niin ratsastajana kuin muissakin hevosen hoitoon liittyvissä asioissa. Lucyn kanssa rupesi myös kisoissa sujumaan hyvin. 
Paluu Suomeen ja koulun penkille odotti syksyllä 2001. Tammikuussa 2002 haimme isäni kanssa Saksasta hollantilaisen ruunan, Lacosten eli Lassen. Lassen kanssa oli tarkoitus päästä kilpailemaan kunnolla. Valitettavasti Lassesta ei koskaan tullut minulle kisahevosta, sillä Lassella oli molemmissa takajaloissa nuljuluuhaurastuma. Lasse oli upea hevonen, aivan mahtava pakkaus, jonka muisteleminen saa vieläkin kyyneleet silmiini. Lasse lähti takaisin Saksaan vielä saman vuoden lopulla, koska muuta vaihtoehtoa ei ollut. Samoihin aikoihin päätin myös myydä Lucyn ja lopettaa koko heppaharrastuksen, Lassen lähtö oli minulle niin kova pala. Ehdin olla hevoseton noin yhden kuukauden, kunnes keväällä 2003 ostin elämäni hevosen.
Hevonen oli parhaan ystäväni Ida Kaislan Saksan tuonti, melko nuori tamma Crunchy Nut. Täydellinen minulle :) Crunchy kanssa pääsinkin samantien kilparadoille. Crunchy oli täydellinen opetusmestari, sain sen kanssa enemmän ratoja alle kuin minkään muun hevoseni kanssa. Vaikka Crunchyn kanssa saattoi pudota puomi jos toinenkin, niin se ei ikinä kieltänyt yhdellekään esteelle, vaikka sen olisi tuonnut esteelle käynnissä niin se olisi aina yritänyt parhaansa :) Crunchyn kanssa lähdettiin syksyllä 2004 Hollantiin Gerdia Dolfsmanin luokse Stall Rettoon. Tarkoituksena oli päästä heti kilpailemaan ja valmentautumaan. Crunchy kuitenkin joutui heti Hollantiin matkustaessaan onnettomuuteen, jonka seurauksena hevonen joutui reiluksi vuodeksi lomalle. Crunchy loukkasi onnettomuudessa vasemman etujalkansa jänteen, ei pahasti mutta lepoloma oli kuitenkin edessä. Yritimme saada tammaa kantavaksi, mutta se ei tiinehtynyt millään. Crunchy jäi Hollantiin laitumelle parantamaan itseään, itse tulin vuoden lopulla takaisin Suomeen. Crunchyä yritettiin saada Hollannissa kantavaksi koko seuraavan kesän, tuloksetta. Lopulta hain tammani takaisin Suomeen ja kuntoutin sen. Crunchy saatiin vihdoinkin tiineeksi keväällä 2008. Loputtomalta tuntuva iloinen varsanodotus päättyi kuitenkin pahemmin kuin mikään painajaiseni keväällä 2009. Menetimme kauniin orivarsan synnytykseen ja viikko synnytyksen jälkeen myös Crunchy joutui lähtemään enkelten matkaan vihreimmille laitumille pahan kohtutulehduksen ja siitä seuranneen kaviokuumeen takia. Kaipaan Crunchyä niin paljon. Crunchystä löytyy lisää täältä.
Olin aina haaveilut omasta koirasta. Ja aina myös sellaista vanhemmiltani kinunut. Isäni oli kuitenkin päättänyt, että meille ei koiraa koskaan tule. Muutin pois vanhempieni luota vuonna 2004 ja melkein samantien minulle tuli Hipsu ja Piippi, maailman ihanimmat kissat :) Hipsu ja Piippi olivat todella arkoja kissoja pentuina. Nykyään niistä ei voisi moista uskoa, molemmat ihan mahdottomia hellyydenkipeitä sylivauvoja. Hipsusta ja Piipistä löytyy lisää tietoa omilta sivuiltaan. Vuonna 2005 päätin, että nyt voisi vihdoinkin olla aika omalle koiralle. Ystävälläni Lotalla oli ja on odelleenkin kaksi rhodesiankoiraa, Elsa ja Nana. Ensin ihastuin rhodesiankoirien ulkonäköön, ja sen jälkeen niiden uskomattomaan luonteeseen. Rhodesiankoira oli ja on edelleenkin mielestäni maailman kaunein koira. Yritin selvittää kaiken mahdolisen 
rodusta ja tulin lopulta siihen tulokseen, että rotu on täydellinen. Halusin ehdottomasti samanlaisen. Kerroin asiasta Lotalle ja jo heti seuraavalla viikolla menimme käymään Tainan (kennel Isabis) luona Nukarissa tutustumassa Tainaan ja koiriin. Kuin ihmeen kaupalla Taina oli suunnitellut pentuja tulevalle keväälle ja kun äitinä oli vielä kuvankaunis Tilly (Isabis Bundu Bukoko) ja isäni upea Maru (Tarujen Mabaru) olin myyty. Siitä alkoi sitten loputtomalta tuntuva Chilin odotus. Lopulta Chili muutti meille loppukesästä 2006...
Chilin pentuaika meni nopeasti, kävin vielä silloin päivittäin tallilla ratsastamassa Crunchyä. Poukkoilimme Chilin kanssa kahden kaupungin (Espoon ja Vaasan) välillä opiskelujeni takia. Kun Crunchy jäi mammalomalle, niin oli vihdoinkin enemmän aikaa keskittyä Chiliin. Jotenkin siinä kävikin niin, että hurahdin aivan totaalisesti koiraharrastukseen ja tällä hetkellä paluuta ei ole, varsinkaan pk-puolelta ja näyttelyistä :) Chili on koko elämäni, täysin korvaamaton, paras ystäväni. Päivieni kohokohdat ovat yhteiset treenit ja pitkät lenkit! Keväällä 2009 yksi pitkäaikainen haaveeni kävi toteen, sillä sain toisen rhodesiankoirani, Unnan, pienen prinsessani. Vuonna 2009 myös toinen pitkäaikainen haaveeni kävi toteen; pääsin nimittäin opiskelemaan eläinlääketiedettä Tartoon. Elämäni pyörii nyt koirieni ja opiskelun ympärillä. Olen pienestä pitäen haaveillut läjästä eläimiä, nyt koen että 3 kissaa, 2 koiraa, chinchilla ja 2 kanarianlintua saa riittää, ainakin tällä erää :)